Minusta

Olen Verna Kuntsi, helsinkiläinen seikkailutaiteen ja kuvataiteen opettaja (TaM).

Olen kehittänyt kollegani Satu Sipilä (TaM) kanssa uudenlaisen, toiminnallisen taidekasvatusmuodon, seikkailutaidepedagogiikan, jota kehitämme ja opetamme Seikkailutaidekoulussa. Syksystä 2019 lähtien olen koulututtanut Espoon varhaiskasvatuksen henkilöstöä seikkailutaiteen näkökulmista ja tekniikoista sekä opetan viikoittain päiväkodeissa seikkailutaidetyöpajoja.

Tämän lisäksi toimin kuvataideopettajana Helsingin Montessori-yhdistyksen kolmessa Montessori-leikkikoulussa. Erityisosaamisalueeni kuvataideopetuksessa ovat elokuva ja animaatio, piirustus ja maalaus, arkkitehtuuri sekä ympäristötaide.

Kasvatus on taidetta. Taidekasvatus on taidetta. Minulla nämä käsitteet ovat päällekkäisiä, enkä koe ristiriitaa opettajuuden, taiteilijuuden ja taidekasvattajuuden välillä. Kasvattajana koen olevani innostava ja kokemuslähtöinen opettaja.