Olen opetustyöni lisäksi olen seikkailutaiteilija ja dinosaurusmaalari.
Taide on ihmisen tapa ilmaista, kommunikoida, puhua. Taiteella otetaan haltuun kokonaisuuksia ja harmaita alueita, johon analyyttinen ajattelu ja puhuttu kieli eivät pysty niin laajasti ottamaan huomioon. Taide järjestää ajatukset ja sekoittaa ne uudelleen.
Uusimpina projekteina olen tehnyt yhteisöllisiä kaupunki- ja seikkailutaideteoksia yhdessä Satu Sipilän ja Ella Kauton kanssa. Seikkailupolut löydät klikkaamalla tästä ja Seikkailuradion klikkaamalla tästä.
Taiteen tekemisessä oma peruskallioni on ollut aina piirtäminen ja maalaaminen. Taideopintojen myötä aloin ilmaista itseäni myös videoteosten, elokuvien ja performanssien kautta. Keskeisimpiä taideprojektejani ovat olleet taidekasvatusfestivaali JUBILEUM 756,00, maalaustutkimukseni Viidakko ja Dinolicious, Japanissa kuvattu dokumenttielokuva Miksi teimme niin ikäviä asioita, spektaakkeliluento Työkaluja sukupuolen täydelliseen dekonstruktioon sukupuolisensitiivisessä taidekasvatuksessa sekä kollektiivinen maalausnäyttelykimara Grande syleily.